Onko teidän työyhteisönne seuraava ATERIAteko-kilpailun voittaja?
Uutinen julkaistu 14.09.10
Ensimmäistä kertaa vuonna 2009 Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman ja Wanhan Sataman järjestämässä vuoden ATERIAteko 2009 -kilpailussa palkittiin työyhteisö kestävästä toiminnastaan ammattikeittiösektorilla. Kilpailu perustuu valtioneuvoston periaatepäätökseen (VNP), jonka mukaan kuntien ja valtion hankinnoissa tulee huomioida kestävä kehitys ja erityisesti ympäristönäkökulma. Vuoden 2009 ATERIAteko–palkinnon voitti Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelut.
ATERIAteko-palkinto saa tänä vuonna jatkoa. Kilpailu on tarkoitettu julkisen sektorin ruokapalveluille (kunnat, sairaanhoitopiirit, koulutuskuntayhtymät, valtionlaitokset, yliopistot, ammattiopistot sekä ammattikorkeakoulut). Kilpailuun voi osallistua ruokapalveluyksikkö kokonaisuudessaan tai sen alainen toimipiste.
Kilpailussa valitaan ruokapalvelutoimija/ työyhteisö, joka on kehittänyt ja toteuttanut kestävää kehitystä esimerkillisesti valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti. Kilpailun tarkemmat osallistumisohjeet ja lomake löytyvät 6.9.2010 lähtien
ATERIA 2010 -,
EkoCentrian - sekä
Sre:n sivuilta.
Kilpailu on käynnissä 6.9.–8.10. välisen ajan. Lisätietoja kilpailusta antaa Ritva Seppälä, puh. + 358 40 557 5277,
ritva.seppala@unilever.com
ATERIAteko 2010 on Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman (Sre) järjestämä kilpailu ja käytännön toteutuksesta vastaa EkoCentria.
ATERIAteko 2010 -kilpailun voittaja palkitaan Ateria-tapahtumassa Wanhassa Satamassa 9.11.2010.
Kilpailun tuomaristoon kuuluvat:
Anu Arolaakso, EkoCentria, tuomariston pj ja kilpailun koordinointi
Marjut Huhtala, toiminnanjohtaja, Fida ry
Anne Haapanen, Johtava konsultti, FCG Finnish Consulting Group Oy
Ritva Seppälä, Unilever Finland Oy Foodsolutions
Vuokko Mäki, Lehtori, Laurea
Taina Nikula, Ympäristöministeriö
Irma Taka-Prami, KRA, Ruokapalvelunjohtaja, Naantalin kaupunki
Marja-Riitta Kottila, Portaat luomuun -hankepäällikkö EkoCentria
Valtioneuvoston periaatepäätös löytyy
täältä.
Kilpailulomakkeeseen