 | Yhdessä syöminen on tärkeää |
| Tänä vuonna on puhuttu paljon ruoasta ja yhdessä syömisestä, joka oli Sre:n vuoden 2009 teema. Yhdessä syömistä haluttiin lisätä niin kodeissa, kouluissa kuin ravintoloissakin. Tätä teemaa tuotiin esille mm. uutiskirjein, tutkimuksin sekä median ja vaikuttajien tapaamisissa. Useat tahot ovat liittyneet mukaan työhön ruoan arvostuksen kohottamiseksi. Vuosi on ollut menestyksekäs monella tavoin. Suuri kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme! |  | Hankkeet etenevät |
| Sre:n valtakunnalliset kouluruokahankkeet ovat lähteneet hyvin käyntiin, ja niistä on odotettavissa tuloksia ensi vuonna.
Aistien avulla ruokamaailmaan – Makukoulu (Sapere) -hankkeet tuovat päiväkoteihin, alakouluihin sekä koulujen kerhotoimintaan kaikkia aisteja aktivoivan uudenlaisen ruoka- ja ravitsemuskasvatusmenetelmän. Puuhatessaan ruoan kanssa ja tutkiessaan sitä lasten oivallukset ja tietoisuus omista aistikokemuksista kasvaa. Makukoulu antaa mahdollisuuden tutustua erilaisiin ruokiin ja ruoka-aineisiin iloisesti, kokeellisesti ja omaehtoisesti. Tämä lisää ymmärrystä terveellisestä ruoasta ja on hyväksi ruokakulttuurillemme. Käy tutustumassa hiljattain avattuun Makukoulu.fi-sivustoon. |  | Päättäjien kohtaamisia |
|  Julkisen ruokapalvelun päättäjiä on kohdattu monilla foorumeilla vuoden aikana. Sre haluaa nostaa ruoan agendalle kunnissa, aina kuntastrategiaan asti. Ruoan arvo ja sen moninaiset vaikutukset niin yksilön hyvinvointiin kuin kunnankin tulevaisuuteen on tiedostettava päätöksiä tehtäessä. Näitä teemoja nostettiin esiin mm. Farmarissa heinäkuussa, Lähiruokaviestillä elokuussa ja ATERIA-tapahtuman Kouluruokafoorumissa marraskuussa. (Kuva: Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen) |  | Maakunnat aktiivisia |
| | Sre ja Ruoka-Suomi toimijat ympäri maan toteuttivat alueellisia ruokakulttuuritapahtumia. Suomalainen alueellinen ruokakulttuuri on rikas, ja tapahtumissa eri alueet pääsivät osoittamaan ominaispiirteensä. Ruokakulttuuritapahtumat jatkuvat myös vuonna 2010. |  | Vuosi 2010 on vastuullisuuden vuosi |
| | Työ ruoan ja ruoantekijöiden arvotuksen kehottamiseksi jatkuu. Koska ohjelma on arjen ohjelma, kuuntelemme tarkalla korvalla kuluttajien mielipiteitä. Ensi vuonna haluamme edistää kestävää ajattelutapaa myös ruokavalintojen suhteen. Tärkeintä on kuitenkin muistaa nauttia ruoasta ja ruokailuhetkestä. | Nyt on aika rauhoittua, päästää kiireet käsistä ja siirtää ajatuksen jouluun. Nautinnollista joulunaikaa!
Edellinen uutiskirje
|
|
|